Lucia Olavintyttären veljen Erasmuksen lähtö opiskelemaan Wittenbergiin panee kirjatrilogian tapahtumat liikkeelle kirjassa "Kyynärän mittainen tyttö". Myös kirjassa "Pako Tallinnaan" Erasmus on poissaolevanakin tärkeä vaikuttaja kirjeittensä avulla. Kirjassa "Lucia ja Luka" Erasmuksen nuorempi veli Hannu pääsee Wittenbergiin, jossa Erasmus on jo valmistunut maisteriksi. Erasmus lähtee opiskelemaan täysin isänsä antamilla rahoilla, mutta Hannu saa Juhana-herttualta tukea opiskeluun. Kustaa Vaasan pojat Eerik ja Juhana olivat oppineita renessanssiprinssejä.
Jussi Nuortevan väitöskirja "Suomalaisten ulkomainen opinkäynti ennen Turun Akatemian perustamista 1640" on ollut koko projektin pohjana. Siellä ovat tärkeät faktat ulkomailla opiskelusta. Kirjojen päähenkilöt ovat fiktiivisiä, mielikuvituksen tuotteita, mutta osa sivuhenkilöistä todellisia historian henkilöitä.
Vuosina 1561-1565 lähti Ruotsi-Suomesta ennätyksellinen määrä opiskelijoita ulkomaille, 51 opiskelijaa, suomalaiset Juhana-herttuan tuella. Kirjassa Pako Tallinnaan köyhä Turun teini Vilppu Talvikin haaveilee pääsystä opiskelemaan ulkomaille.
Kustaa Vaasan aikana pojista haluttiin kasvattaa kuninkaalle kirjureita, ja siksi Olavi-herra, entinen munkki ja ulkomailla opiskellut mies päättää lähettää poikansa itse ulkomaille, jotta he saavat valita itse uransa. Hän on valmentanut heitä lapsesta asti opettamalla heille kieliä ja jakamalla tiedon, jota hän oli itse hankkinut vaellusvuosinaan ennen naimisiinmenoa. Tarkoituksena on saada pojista korkea-arvoisia virkamiehiä, jotka voivat tarpeen tullen elättää myös vanhempansa ja lyhytkasvuisen sisarensa, jolle oli Olavin mielestä mahdotonta löytää aviomies.
Tanskalaisen aatelisnaisen ja suomalaisen sotasankarin poika Olavi, Kuuselan kartanon omistaja, lähettää poikansa Erasmuksen Wittenbergiin, kun tämä on täyttänyt 15 vuotta. Yleensä suomalaiset olivat aikuisia lähtiessään ulkomaille, mutta yliopisto-opinnot voitiin aloittaa jo lapsina. Tanskalainen Tyko Brahe oli 12-vuotias mennessään yliopistoon.
Pääsin vuonna 2010 kahdeksi viikoksi Berliinin taiteilijaresidenssiin asumaan, ja kävin Berliinistä käsin Wittenbergissä (nykyään Lutherstadt Wittenberg). Sieltä löysin juhlakirjan "Journey in Time. 800 years of Living in Wittenberg", jossa kerrotaan myös opintojen kulusta Wittenbergin yliopistossa 1500-luvun puolivälissä. Sivulta 32 löytyivät ratkaisevat tiedot, joiden perusteella saatoin kertoa uusimmassa kirjassani esimerkiksi sen, että 19-vuotias Erasmus oli voinut valmistua jo maisteriksi. Sillä oli ratkaiseva merkitys Olavin ja hänen perheensä elämälle, kun Eerik XIV:n joukot hyökkäsivät Turkuun, ja perhe joutui pakolaisiksi. Olavi-herran suunnitelma oli onnistunut.