Kommenttini:
Minunkin mielestäni elämäkerran lukeminen muuttaa suhtautumista kyseisen kirjailijan kirjoihin. Vielä silloin kun muutin Kanadaan, minulle kerrotttiin Torontossa ja sen lähellä suurimman osan elämäänsä asuneen Maud Montgomeryn olleen valloittava supernainen. Kirjoista olin saanut lapsena myös valoisan kuvan. Ja kyllä hän on ollutkin hauska ja henkevä seuraihminen.
Kun sitten 80-luvun lopulla ilmestyi Kanadassa ensimmäinen kirjailijan päiväkirjoista ja lehdissä kirjoittajan ja Montgomeryn sukulaisten haastatteluja, se aiheutti aikamoisen järkytyksen sekä minulle että lehtien yleisönosastokirjoitusten mukaan muillekin.
Maud Montgomery oli kirjoittamisen ammattilainen. Hän käytti kirjojensa aineistoksi kaikkea, mutta ei suoltanut omia ongelmiaan lastenkirjoihin. Ihailtava kirjailija, jolla oli traaginen elämä.
En ole lukenut Montgomeryn tyttökirjoja koskaan aikuisena, vaikka hän oli kiinnostava henkilönä. En halunnut, että ne vaikuttavat 1900-luvun alkua kuvaaviin kirjoihini. Niiden sanottiin kuitenkin vaikuttaneen. Kun ensimmäinen Aurora-kirjani kirjani ilmestyi, Helsingin Sanomat vertasi sitä Anna-kirjoihin ja toisesta vuoden 1905 Helsingistä (!) kertovasta kirjastani Aurora ja Pietarin serkut" saman lehden kriitikko kirjoitti, että jäljittelen Montgomerya "ihan mukavasti". Se oli kai kohteliaisuus.
Ehkä Montgomeryn kirjat ovat painuneet lapsuudessa suomalaisten mieliin niin syvälle, että kaikki tyttökirjat nähdään niiden läpi.
Olen nähnyt kyllä elokuvat, jotka on kuvattu enimmäkseen niissä museoissa, joissa tutkin 1900-luvun alkua, jolloin Montgomery alkoi kirjoittaa (ensimmäinen kirja valmis 1905, ilmestyi 1908). Anna-TV-sarjassa oleva kartanomuseon palmuhuone on juuri se, josta Aurora-kirjat alkoivat. Museosta, TV-sarja tuli paljon myöhemmin.
Täällä vanha lehtijuttuni pikku Maud-parasta. (tässä blogissa).